Mielenterveyden määrittely ja historiaa

Otsikostaan huolimatta tämä blogikirjoitus pohtii kylläkin mielenterveyden määrittelyä, mutta jättää historiallisen tarkastelun sikseen. Sen sijaan keskitytään nykyajan polttaviin aiheisiin, kuten nuorten mielenterveys.

Kuvalähde: http://mattinikama.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217075-mielenterveys-ja-elamassa-menestymisen-edellytykset

Mielenterveyden määritelmästä

Jos haluamme puhua mielenterveydestä, on kait oikeaoppista lähteä ensin pohtimaan mielenterveyden käsitettä ja sen määrittelyä. Katson, että mielenterveys on osa hyvinvointia. Mielenterveys-käsitteessä esiintyy sana ”terveys”, joka jossain määrin aina määrittyy sairauden poissaololla. Toisaalta mielenterveyden määrittely pelkästään mieleen liittyvien sairauksien poissaololla, on hyvin typistetty ja yksiulottainen näkemys käsitteen käyttöön. Tällöin vastaus siihen, mistä mielenterveys varsinaisesti koostuu jää uupumaan. On selkeää, että mielenterveys voidaan määritellä monella tapaa ja käsite on myös moniulotteinen. On haastavaa typistää mielenterveys-käsitettä lyhyeksi ja ytimekkääksi määritelmäksi. Oman määritelmäni mukaan mielenterveys on mielen hyvinvointia, jonka turvin henkilö voi toteuttaa potentiaaliaan mahdollisimman vapaasti.

Seuraavaksi perehdytän lukijan pariin tunnettuun kenties jopa klassiseksi muodostuneisiin määritelmiin mielenterveys-käsitteestä. WHO on määritellyt mielenterveyden seuraavaan tapaan: ”hyvinvoinnin tila, jossa yksilö ymmärtää omat kykynsä, sopeutuu arkielämän tavanomaisiin haasteisiin ja stressiin, kykenee työskentelemään tuottavasti ja hyödyllisesti sekä kykenee antamaan oman panoksensa yhteiskunnalle” (Lönnqvist – Lehtonen 2017). Määritelmässä viitataan mielestäni todellisuudentajuun kohdassa, jossa puhutaan omien kykyjen ymmärtämisestä. Toisaalta omien kykyjen ymmärtäminen ei pidä nähdä pelkästään niiden rajallisuuden ymmärtämisenä, mutta nimenomaan omien voimavarojen löytämisenä. Sopeutumisella arkielämän haasteisiin ja stressiin viitataan resilianssiin eli mielen ”kimmoisuuteen”. Loppuosa määritelmästä jossa puhutaan tuottavasti työskentelystä sekä yhteiskunnallisen panoksensa antamiselle, on ilmaistu siten, että siitä paistaa läpi uusliberalistinen eetos. Toki ei käy kieltäminen, etteikö ihminen ole sosiaalinen olento, jolla on tarve olla osa jotain itseään suurempaa kokonaisuutta. Toinen asia on sitten, kuka määrittää, mikä on hyödyllistä toimintaa yhteiskunnan kannalta, mutta sen asian spekulointi jätettäköön muille foorumeille.

Hieman moniulotteisemman kuvauksen mielenterveydestä on esittänyt yhdysvaltalainen psykiatri ja Harvard Medical Schoolin professori George Vallaint. Hänen mukaansa mielenterveydellä on kuusi ulottuvuutta: mielenterveys normaalin psyykkisen toimintakyvyn mittarina, mielenterveys positiivisina psykologisina kykyinä, mielenterveys persoonaallisyyden kypsyytenä, mielenterveys sosioemotionaalisena lahjakkuutena, mielenterveys subjektiivisena hyvinvointina sekä mielenterveys joustavyytena ja muuttumiskykynä (Lönnqvist – Lehtonen 2017).

Vallaintin kuvaus on kyllä moniulotteisempi kuin WHO:n määritelmä, mutta kenties myös laajuutensa takia hieman vaikeasti tartuttava. Kuudennessa kohdassa eli joustavuudessa ja muuntautumiskyvyssä on samaa kuin WHO:n määritelmän sopeutumisessa. Vallaintin kuvauksessa on sekä subjektiivinen että objektiivinen ulottuvuus. Objektiivisuus tulee esiin termin ”normaali” käytössä (kohta 1), toisaalta Vaillant listaa viidenneksi ulottuvuudeksi nimenomaan subjektiivisen hyvinvoinnin. Sosioemotionaalinen lahjakkuus viittaa puolestaan niin kutsuttuun tunneälyyn. Sen yksi ilmentymä voisi olla vaikka kyky tuntea empatiaa. Osittain ulottuvuudet nivoutuvat yhteen esimerkiksi ei voida puhua sosioemotionaalisesta lahjakkuudesta ilman persoonallisyyden kypsyyttä. Kuitenkin nämä kaksi ulottuvuutta tuovat hieman eri näkökulmaa esiin, joten niiden erittely on perusteltua. Itselleni jää hieman hämärän peittoon mitä lisäarvoa muille ulottuvuuksille tuo kohta 2 eli mielenterveys positiivisina psykologisina kykyinä. Kenties epäluuloni tuota ulottuvuutta kohtaan johtuu siitä, että se on mielestäni kaikkein epämääräisin ilmaisu kuudesta Vaillantin mielenterveyden ulottuvuuksista. Kaiken kaikkiaan Vallaint onnistuu antamaan kattavamman kuvauksen mielenterveydestä kuin WHO:n määritelmä. Lisäksi Vallaintin määritelmä on jollain tapaa universaalimpi kuin WHO:n määritelmä.

Nuorten mielenterveys ajankohtaisena kysymyksenä

On kenties hieman yllättäväkin fakta, että mielenterveyden kokonaistaso ei ole muuttunut viime vuosina, kun toisaalta väestön fyysinen terveys on parantunut ja elinajanodote noussut. (Lönnqvist – Lehtonen 2017) Mutta mielenterveyden kokonaistaso ei ole siis myöskään heikentynyt, toisin kuin median välittämän kuvan ja yleinen keskustelun perusteella voisi päätellä. Paljon puhutaan etenkin nuorten mielenterveysongelmista ja varsinkin masennuksesta. Pitää paikkansa, että esimerkiksi 35-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyyseläkkeet, jotka johtuvat mielenterveysongelmista, ovat lisääntyneet viime vuosina (Repo 2015). Nuorten pahoinvointia on selitetty muun muassa yhteisten normien ja arvojen heikentymisellä, joka johtaa epävarmuuteen (Lönnqvist – Lehtonen 2017). Yhtä hyvin selittävänä tekijänä voisi tarjota myös nykyisen informaatioyhteiskunnan monimutkaisuutta ja kuormittavuutta.

Kun puhutaan mielenterveydestä, herää kysymys tekijöistä, jotka yksilötasolla suojaavat ja toisaalta uhkaavat mielen hyvinvointia. Nämä tekijät voidaan jaotella sisäisiin ja ulkoisiin seikkoihin. Lönnqvist ja Lehtonen on esittänyt listauksen näistä tekijöistä. (Lönnqivst – Lehtonen 2017.) Tietenkään listaus ei ole kattava, mutta se antaa jonkin käsityksen erilaisista vaikuttavista tekijöistä. En näe tarvetta lähteä tässä yhteydessä kertaamaan listausta. Sen sijaan haluan verrata sitä Pirjo Kinnusen (2011) 10-vuotiseen seurantatutkimukseen, jossa on tutkittu varhaisaikuisen mielenterveyttä ja siihen yhteydessä olevia ennakoivia tekijöitä. Haluan tutkia, löytyykö näistä kahdesta lähteestä yhtäläisyyksiä. Kuten Lönnqvist ja Lehtonen, myös Kinnunen jaottelee tekijät ulkoisiin ja sisäisiin tekijöhin. Myöhempää mielenterveyttä Kinnusen (2011) tutkimuksen mukaan ennakoivat tupakointi ja psykosomaattiset oireet (ulkoisesti havaittavat tekijät) sekä subjektiivinen psyykkinen terveys, hallinnan tunne, huolet ja kokemus vanhempisuhteista (sisäiset tekijät), myös nuoren tyytyväisyydellä itseen ja tulevaisuuden suuntautumisella oli viitteellinen yhteys myöhempään mielenterveyteen.

Seuraavaksi pyrin löytämään Kinnusen (2011) tuloksista vastaavan kategorian Lönnqvistin ja Lehtosen (2017) listauksesta. Tupakointi voidaan löyhästi kategorisoida päihteiden alle. Psykosomaattiset oireet voidaan periaatteessa mieltää fyysiksi oireiksi, vaikka niiden taustalla on olevat syyt voivat olla psyykkisiä. Tyytyväisyys itseen on verrattavissa itsetuntoon. Muut Kinnusen löytämät tekijät eivät yksi yhteen löydy Lönnqvistin ja Lehtosen listauksesta. Kokemus vanhempisuhteista on mielenkiintoinen psykoanalyyttisen lähestymistavan valossa. Lönnqvistin ja Lehtosen ilmeisesti teoriaan pohjautuva listaus luo luonnollisesti paljon tasapainoisemman ja kattavamman näkökulman mielenterveyttä selittäviin tekijöihin. Kinnusen tulosten suhteen herää kysymys, kuinka paljon kysymystenasettelu on vaikuttanut tutkimustuloksiin. Esimerkiksi suhde vanhempiin on erikseen nostettu esille, mutta kenties jonkin toinen oleellinen seikka on jäänyt pois kysymyspatteristosta.

On tärkeää tiedostaa tekijöitä, jotka suojelevat tai uhkaavat mielenterveyttä, koska ne ovat avainasemassa mielenterveyden ennaltaehkäisyssä. Voidaan todeta, että mielenterveyshäiriöt ovat yleisiä. Kun keskitytään nuoriin, tutkimusten mukaan noin 20-35 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyshäiriöstä. Nuorten yleisimmät mielenterveyshäiriöt ovat mieliala-, ahdistuneisuus-, käytös- ja päihdehäiriöt. Nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä voidaan lähestyä monelta eri tasolta. Varhaiskasvatus ja koulu voidaan pyrkiä suunnittelemaan siten, että edistää lasten ja nuorten mielenterveyttä. Tällöin painotetaan esimerkiksi ongelmanratkaisu- ja vuorovaikutustaitojen opettamista. Myös lapsiperheille annettava psykososiaalinen tuki on tärkeässä roolissa. Lisäksi on mahdollista erityisesti huomioida riskiryhmään kuuluvat lapset ja nuoret. (Marttunen – Huurre – Strandholm – Viialainen 2013: 10.)

Miten sitten tunnistaa, mikä on normaalia nuoruuteen kuuluvaa oireilua ja mikä viestii mielenterveysongelmista? Oleellisina diagnostiikassa on arvoida, miten nuoren oireilu vaikuttaa hänen kehitykseen ja toimintakykyyn. Voidaan todeta, että nuori kärsii mielenterveysongelmista, kun hänen kehityksensä on pysähtynyt ja oireet aiheuttavat kärsimystä ja selkeitä haittoja, kuten opintojen keskeytymistä, ihmissuhteiden lukkiutumista ja vaikeita ristiriitoja lähiympäristön kanssa. (Marttunen 2009.)

Lopuksi

Olen tässä blogikirjoituksessa pyrkinyt avaamaan mielenterveyden moniulotteista ja kompleksista käsitettä sekä pohtimaan mielenterveyttä edistäviä ja toisaalta uhkaavia tekijöitä. Lisäksi olen käsitellyt lyhyesti paljon huomioita saanutta nykyistä ilmiötä eli nuorten mielenterveysongelmia.

Jääkää kuulolle, seuraava kirjoitus koskee ainakin löyhästi psykooseja ja mielenterveyslakia.

Lähteet

Kinnunen, Pirjo 2011. Nuoruudesta kohti aikuisuutta – Varhaisaikuisen mielenterveys ja siihen yhteydessä olevat ennakoivat tekijät. Tampere: Tampereen Yliopistopaino oy. Väitöskirja. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: <http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66830/978-951-44-8624-1.pdf?sequence=1> Luettu 13.4.2017.

Lönnqvist, Jouko – Lehtonen, Johannes 2017. Psykiatria. Duodecim. Verkkodokumentti. Päivitetty 13.3.2017. <http://www.oppiportti.fi/op/pkr00108/do> Luettu 13.4.2017.

Marttunen, Mauri 2009. Nuorten mielenterveysongelmat. Työterveyslääkäri 2009; 27(1):45-48. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: <http://www.ebm-guidelines.com/dtk/shk/avaa?p_artikkeli=ttl00585> Luettu 14.4.2017.

Marttunen, Mauri – Huurre, Taina – Strandholm, Thea – Viialainen, Riitta (toim.) 2013. Nuorten mielenterveyshäiriöt – Opas nuorten parissa työskenteleville aikuisille. Opas: 25 THL/2013. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/110484/THL_OPA025_2013.pdf?sequence=1> Luettu 14.4.2017.

Repo, Päivi 2015. Mielenterveysongelmat ajavat nuoria eläkkeelle ennätysmäärin. Helsingin Sanomat 3.1. Kotimaa. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: <http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002789650.html> Luettu 13.4.2017.