Psykoosit ja mielenterveyslaki

Kuvalähde: http://mentallyaware.org/what-is-schizophrenia/

Psykoositila ja psykoosisairaudet

On todettu, että psykoosit ovat ihmismielen vaikeimpia häiriöitä (Toivio – Nordling 2009: 119). Jokaisella henkilöllä on varmaankin jonkinnäköinen käsitys siitä, mitä tarkoitetaan psykoosilla. Kun puhutaan psykooseista, on syytä erotella termit psykoositila tai toisin sanoen psykoottinen tila ja psykoosisairaudet. Matti O. Huttunen (2015) mukaan psykoottisessa tilassa todellisuudentaju on ainakin osin heikentynyt. Psykoottiseen tilaan kuuluu harhaluulot, harha-aistimukset ja todellisuutta vääristävät tulkinnat. Niiden luonne ja voimakkuus on henkilöstä, tilanteesta ja psykoositilan vaiheesta riippuvaa. Psykoottisiksi oireiksi luetaan myös ajatuksen ja puheen häiriöt, sekavuus ja hajanaisuus. Psykoottiset tilat kategorisoidaan lyhytaikaisiksi tai pitkäaikaisen tai toistuvan psykiatrisen sairauden vaiheiksi. (Huttunen 2015.)

Psykoosisairauksista (eli psykoottisista sairauksista) skitsofrenia on yleisin. Psykoositiloja voi myös esiintyä vakavan masennuksen, manian, vanhusten dementioiden, päihteiden käytön ja vaikeiden somaattisten sairauksien yhteydessä. (Huttunen 2015.) Lisäksi synnytys voi laukaista psykoositilan (Toivio – Nordling 2009: 119).

Skitsofrenia: sairaustumisen riskitekijöitä ja oireita

Keskityn blogikirjoituksessani käsittelemään psykoottisista sairauksista lähinnä skitsofreniaan. Skitsofreniaa esiintyy kokonaisväestössä 0,8–1,0 prosenttia. Alttiuteen sairaustua liittyy perinnöllinen riski. Jos kaukaisella sukulaisella on skitsofrenia, riski sairastua on 2–3 %, kun taas sisarusten riski sairastua on 9 %. Skitsofreniaa sairastavan vanhemman lapsella on 13 prosentin todennäköisyys sairastua. Toisaalta jos molemmilla vanhemmista on skitsofrenia sairastumisriski on jopa 35–46 prosenttia. Skitsofrenian sairastumisen syyt ovat kuitenkin moniulotteiset. Sairauden puhkeamiseen on osuutta niin perintö- kuin ympäristötekijöillä. Yleensä riskitekijöitä pitää olla useita, jotta sairaus puhkeaisi. Erilaiset komplikaatiot raskauden ja synnytyksen aikana, altistuminen tietyille infektioille raskauden aikana, aliravitsemus raskauden aikana ja suurkaupungissa syntyminen ja varttuminen on tunnistettu ympäristöön liittyviksi riskitekijöiksi. Kannabiksen käyttö on myös riskitekijä. Lisäksi on seikkoja, jotka liittyvät varhaiseen vuorovaikutukseen, jotka lisäävät riskiä sairastua skitsofreniaan. (Toivio – Nordling 2009: 121.)

Uskoisin, että tietämys skitsofreniaan liittyvistä riskitekijöistä on vielä rajallista ja tutkimusta tarvitaan lisää. Nykyisenkin tiedon valossa riskitekijöitä on siis monia ja monentyyppisiä. Vaikka vanhempien, etenkin äidin roolia ei enää nykyisin yleisesti painoteta, on mielenkiintoista, että nykytutkimusen valossa varhaiseen vuorovaikutukseen liittyviä tekijöitä on havaittu vaikuttavan taudin mahdolliseen syntyyn. Liittyen skitsofrenian periytyvyyteen, on tärkeää, että riskit tiedostetaan ja niihin osataan varautua siten, että apua mahdolliseen sairauden puhkeamiseen voidaan aikaisemmin kuin se muuten olisi kenties mahdollista.

Useimmiten skitsofrenia diagnosoidaan aikuisuuden varhaisvaiheessa. Monilla skitsofreniaa sairastavilla henkilöillä esiintyy ennakoivia oireita ennen varsinaisia psykoottisia oireita. Näitä oireita ovat muun muassa pakko-oireet, mielialaoireet, kognitiiviset muutokset ja käyttäytymisen muutokset. Oireet jaotellaan niin kutsuttuihin positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin. Positiiviset oireet tarkoittavat poikkeuksellisia mielentoimintoja, joita normaalisti ei esiinny. Negatiiviset oireet tarkoittavat normaalien mielentoimintojen typistymistä tai osittaista katoamista. Positiivisia oireita ovat muun muassa harhaiset luulot, käsityskyvyn pistaleisuus, kiihtymys ja yliaktiivisuus sekä suuruuden harhat. Negatiivisia oireita on sen sijaan muun muassa tunteiden latistuminen, emotionaalinen vetäytyminen, passiivisuus ja spontaanisuuden puute. Skitsofreniaan liittyy siis paitsi psyykkisiä oireita myös muita häiriöitä, muun muassa kognitiiviseen suoriutumiseen liittyen. (Toivio – Nordling 2009: 121–122.)

Skitsofrenian hoidosta

Skitsofrenian ollessa yksi vaikeampia mielenterveyden häiriöstä tai sairauksista herää kysymys, millä tavalla ja kuinka hyvin nykyään skitsofreniaa pystytään hoitamaan ja kuinka normaalia elämää skitsofreniaa sairastavat voivat elää. Kirjallisuudessa todetaan, että skitsofrenia on pitkäaikainen, useimmiten elinikäinen sairaus (Suvisaari ym. 2017). Pauliina Juolan (2015: 5) väitöskirjan mukaan skitsofreniasta toipuminen on mahdollista: tutkimuksen meta-analyysin mukaan maailmanlaajuisesti skitsofreniaan sairastuvista 13,5 prosenttia toipuvat. Toisaalta toipuminen oli määritelty käsittämään vähäoireisuutta ja hyvää toimintakykyä vähintään kahden vuoden ajan.

Hoidossa yhdistyvät biologiset, psykoteraupeuttiset ja psykososiaaliset hoitomuodot. Hoidossa on tärkeää huomioida myös potilaan läheiset. Skitsofreniaa ei kuitenkaan voida varsinaisesti parantaa hoidolla. Psykoosihoidon voi jakaa akuuttivaiheeseen, tasaantumisvaiheeseen ja vakaaseen vaiheeseen. (Suvisaari ym. 2017.)

Akuuttivaiheen tavoitteena on lieventää psykoottisia oireita ja niistä johtuvaa häiritsevää käyttäytymistä sekä saada toipuminen aluille. Etenkin ensimmäisen psykoosin kokevista henkilöistä osa tarvitsee sairaalahoitoa akuuttivaiheessa, mutta pyrkimyksenä on avohoito. Joka tapauksessa hoitoympäristön tulisi olla mahdollisimman turvallinen ja toiminnan selkeää ja jäsenneltyä. Psykoosilääkitys tulisi aloittaa viivästymättä. Koko läheispiirille tulisi tarjota kriisitukea. Lisäksi tulisi kartoittaa potilaan kokonaistilanne ja selvittää, onko kyseisellä henkilöllä esimerkiksi taloudellisia huolia. (Suvisaari ym. 2017.)

Tasaantumisvaiheessa psykoottiset oireet ovat lieventyneet, mutta potilas on edelleen hauras ja riski psykoosin uusiutumiselle on korkeammalla kuin yleensä. Psykoterapeuttiset toimintamuodot ovat tasaantumisvaiheessa supportiivisia ja psykoedukatiivisia eli potilaalle ja hänen omaisilleen annetaan tietoa sairaudesta, etenkin sen ennusteesta, hoidosta ja kuntouksesta sekä erilaisista tekijöistä, jotka vaikuttavat sairauden kehitykseen. On tärkeää, että tässä vaiheessa lääkitystä ei pienennetä ainakaan merkittävästi, koska muuten psykoosin uusiutumisen riski kasvaa huomattavasti. Myöskin ilmapiiri tulisi olla potilaalle stressitön, ja palaamista esimerkiksi opintoihin tai työelämään ei tulisi kiirehtiä. (Suvisaari ym. 2017)

Kuntoutusvaiheessa tavoitteena on lääkehoidon ja kuntouksen avulla pyrkiä potilaan oireettomuuteen tai pitää oireita minimissään. Tavoitteena on myös parantaa potilaan elämänlaatua ja toimintakykyä. Vasta jos potilaalla ei ole ollut psykoottisia oireita viiden vuoden sisällä, voidaan antipsykoottisten lääkkeiden asteittaista vähentämistä tai jopa lopettamista harkita. Kuitenkin jos potilaalla on ollut toistuvia psykoosijaksoja, on suositeltavaa, että lääkitystä jatketaan yleensä elinikäisesti. (Suvisaari ym. 2017)

Psykoosilääkkeiden kehittäminen 1950-luvulta lähtien on ollut läpimurto skitsofrenian ja muiden psykoosisairauksien hoidossa. On olemassa paljon kontrolloituja tutkimuksia, jotka todistavat psykoosilääkkeiden tehon niin sairauden akuuttivaiheen hoidossa kuin psykoosivaiheiden ennaltaehkäisemisessä (Toivio – Nordling 2009: 125). Onko kuitenkin niin, että psykoosien hoito lääkityksen avulla on päässyt tietynlaiseen hegemonia-asemaan suhteessa esimerkiksi psykoterapeuttiseen lähestymistapaan? Yrjö O. Alanen (2009) peräänkuuluttaa nykyistä intensiivisempää yhteistyötä neurobiologisen ja psykologisen lähestymistavan omaavien koulukuntien välille. Alasen näkemyksen mukaan biologis-farmakologinen suuntauksen voittokulku on synnyttänyt kahtiajaon, joka haittaa koko psykoosihoitokenttää, etenkin psykoterapeuttista hoitoa. Holistisella lähestymistavalla, joka huomioi niin biologisen, psykologisen ja myös sosiaalisen puolen saavutettaisiin varmaankin parhaat tulokset.

Mielenterveyslaki

Suomen nykyinen mielenterveyslaki on astunut voimaan vuonna 1991. Kyseinen laki korvasi edeltäneen mielisairaslain, joka puolestaan oli annettu 1952. (Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116 35 §.) Laissa on säädetty mielenterveystyöstä, mielenterveyspalveluiden periaatteista sekä järjestämisestä. Näinä leikkauksien ja säästötoimenpiteiden aikana on syytä kiinnittää huomiota lain kohtaan, jossa todetaan, että kunnan on huolehdittava mielenterveyspalveluiden järjestämisestä sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin alueella esiintyvä tarve edellyttää (Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116 4§). Lain kenties mielenkiintoisin osa on kuitenkin luku 2, joka käsittelee psykiatriseen sairaalahoitoon tahdosta riippumatta määräämisen edellytyksiä.

Kolme kriteeriä tulee täyttyä, jotta henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaanhoitoon. Ensimmäiseksi hänet tulee todeta mielisairaaksi. Toiseksi hänen hoitamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai vastaavasti turvallisuutta tai sitten muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta. Lisäksi tulee pitää paikkansa mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäväksi tai ovat riittämättömiä. (Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116 8§.)

Tahdosta riippumattomasta hoidosta on säädetty yhteensä neljätoista pykälää. Pykälät käsittelevät edellisen kappaleen sisällön lisäksi muun muassa tarkkailulähetettä, tarkkailuun ottamisesta, kuulemista ja hoitoon määräämistä, hoidon jatkamista sekä ulkopuolista arviota (Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116 9§–12a§). Mielenterveyslain henki on sellainen, että huomioi potilaan oikeusturvan. Potilaalla on muun muassa oikeus valita ulkopuolinen lääkäri, joka tekee arvion tahdosta riippumattoman hoidon tarpeesta ennen kuin hoidon jatkamisesta tehdään päätös.

Pohdintaa

Vaikka mielenterveysongelmista puhutaan nykyään enemmän julkisesti, esimerkiksi harva julkkis paljastaa iltapäivälehtien kannessa kokeneensa psykoosin tai sairastavansa parantumatonta psykoosisairautta, kuten skitsofreniaa. Vakavia mielisairauksia kohtaan esiintyy vielä paljon ennakkoluuloja ja sairaudesta kärsivät eivät kärsi vain itse sairaudesta, vaan myös stigmasta, joka tulee sairauden myötä. Pitkä matka on tultu kuitenkin esimerkiksi 1970-luvulta, jolloin vielä käsittääkseni pakkosterilisoitiin muun muassa skitsofreniaa sairastavia ihmisiä.

Hyvinvointivaltio on muuttumassa hyvinvointiyhteiskunnaksi, jossa toivotaan suurempaa roolia kolmannelta sektorilta, yrityksiltä ja niin kutsutulta neljänneltä sektrorilta eli perheiltä ja läheisiltä. Jos valtion rooli supistuu, on riskinä kuitenkin, että muun muassa terveys- ja sosiaalialan vastuuta ei ole laissa säädetty ja palveluiden luonne ja laajuus muuttuvat eri intressiryhmien mukaan. Tällöin on mahdollista, että heikoiten omia etujaan ajamaan pystyvät jäävät ilman tarvitsemiaan palveluita. Mielenterveyspotilaat ovat yksi tällainen ryhmä.

Lääketiede menee kokoajan eteenpäin ja saamme uutta tietoa muun muassa sairauksien synnystä ja hoidosta. Skitsofrenian syntymekanismit ovat kuitenkin niin monisyiset ja vielä pitkälti hämärän peitossa, että taudin täysin parantavan hoidon löytymistä voimme joutua odottamaan pitkään. Tällä hetkellä skitsofrenian ja muiden psykoosisairauksien hoidossa tulisi painottaa hyvinvoinnin ja toimintakyvyn saavuttamista ja ylläpitoa. Tähän tarvitaan moniammatillinen tiimi kartoittamaan tarpeita ja suunnittelemaan ja toteuttamaan hoitoa ja kuntoutusta.

Lähteet

Alanen, Yrjö 2009. Kohti humanistisempaa psykiatriaa. Skitsofreniaryhmän psykoosien tarpeenmukaisen hoidon kehittäminen. Psykoterapia 28 (3). 226–240.

Huttunen, Matti 2015. Mitä ovat psykoottiset tilat? Duodecim. Verkkodokumentti. Päivitetty 27.11.2015. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00025> Luettu 22.4.2017.

Juola, Pauliina 2015. Outcomes and their Predictors in Schizophrenia in the Northern Finland Birth Cohort 1966. Oulun yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta. Väitöskirja. Saatavilla myös sähköisesti osoitteesta: <http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526207728.pdf> Luettu 23.4.2017.

Suvisaari, Jaana – Isohanni, Matti – Kieseppä, Tuula – Koponen, Hannu – Hietala, Jarmo – Lönnqvist, Jouko 2017. Skitsofreniapotilaam hoito ja kuntoutus. Teoksessa Lönnqvist, Jouko – Marttunen, Mauri – Henriksson, Markus – Partonen, Timo (toim.): Psykiatria. Duodecim. Verkkodokumentti. Päivitetty 13.3.2017. <http://www.oppiportti.fi/op/pkr00507/do> Luettu 22.4.2017.

Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116. Annettu Helsingissä 1.1.1991.

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2009. Mielenterveyden psykologia. Helsinki: Edita.